Aamuherätys oli viimeisenä Pariisin päivänä aamuviideltä. Junaan piti ehtiä kuudeksi. Niin aikaisin, että aamiaisesta tai muusta aamutoimesta oli turha puhuakkaan. Pakkasimme kamamme ja suuntasimme kohti asemaa hyvässä järjestyksessä. Pariisin kadut olivat aamusta autiot, eikä lämpötilakaan ollut tukahduttavan kuuma. Selvisimme hyvissä ajoin asemalle. Syytä siihen olikin, sillä tarkoitus oli käyttää kanaalitunnelin kautta kulkevaa Eurostaria. Eurostarissa on ihan eri luokan turvatarkistukset, kuin muissa Eurooppalaisissa junayhteyksissä. Ennen junalaiturille pääsyä oli kaikki passintarkastukset ja läpivalaisut, mihin normaalilla Eurooppalaisella lentokentällä törmää. Turvatarkastusten ja lähtöselvittelyjen takia Eurostarin matkustajia pyydetäänkin ilmoittatumaan asemalle jo hyvissä ajoissa ennen junan lähtöä. Ilokseni täytyy kuitenkin todeta, että alkuhämmingin ("minne täällä pitää mennä") jälkeen hommat etenenivät asemalla oikein sujuvasti. Pian sitä jo istui Eurostarin kyydissä. Eurostar-yhteys oli meidän matkamme kallein junayhteys, suureksi osaksi sen takia, että Interrail-lippu ei juurikaan vaikuttanut sen hintaan. Matkustusmukavuudessa Eurostar oli ihan hyvää tasoa, vastaavaa toki löytyy muualtakin Euroopan kalliimman luokan junista. Parasta Eurostarissa oli kuitenkin nopeus (max 300km/h). Kanaalitunnelissa on käytössä nopeusrajoitus (160km/h), mutta siltikin välimatka Pariisi-Lontoo taittui häkellyttävän nopeasti. Pian Eurostar saapuikin jo St Pancrasin asemalle.
Ulkoasultaan St Pancrasin asema on häkellyttävän kaunis. Ulkokuori muistuttaa pikemmin jonkillaista kirkkoa, kuin juna-asemaa.
Aamu oli vielä nuori. Kello lähestyi vasta aamukymmentä. Jätimme tavaramme juna-aseman tavarasäilytykseen ja suuntasimme kaupunkiin viettämään ensimmäistä päiväämme Lontoossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti